2010/10/06

Top 15 games from the depths of my heart

Tämä on kyllä tarkoittu Facebookiin, mutta pistän tämän tänne, kun blogin aiheeseen sopii.

The rules: Don't take too long to think about it. Fifteen videogames you've played that will always stick with you. List the first fifteen you can recall in no more than fifteen minutes. Tag fifteen friends, including me, because I'm interested in seeing what games my friends choose. (To do this, go to your Notes tab on your profile page, paste rules in a new note, cast your fifteen picks, and tag people in the note -- upper right hand side.)

1. Bayonetta
2. Mafia II
3.Lost Odyssey
4. Kingdom Hearts I & II
5. Yoshi's Story
6. The Sims 1, 2 & 3 + lisäosat
7. Eternal Sonata
8. Alan Wake
9. Persona 4
10. Spore
11. Final Fantasy X, X2 & XII
12. Rollercoaster Tycoon 2 & 3
13. Left 4 Dead 2
14. Halo 3
15. Hello Kitty Roller Rescue

Kaikkia noita en ole kokonaan pelannut, mutta tulivat ensimmäisenä mieleen. Eivät ole mitenkään paremmuusjärjestyksessä.

Eeppinen peli vaatii eeppisen läpipeluu ajan

Huom! Teksti sisältää juonipaljastuksia pelistä Lost Odyssey!

Tämän eeppisen japaniroolipelin pelaamiseen ei minulta mennytkään kuin miltei kaksi vuotta, vaikka itse pelaamiseen käytetty aika ylitti hieman 60 tunnin. Aloitin pelin päästyäni Xbox-ujoudestani ja pelasin sitä aina silloin tällöin. Otin sitten tämän vuoden alkusyksystä itseäni niskasta kiinni ja sain pelattua tämän(kin) loppuun. 

Lost Odysseyta pelatessa väkisinkin mielen pölyisistä nurkista hiipii esiin Final Fantasy, mikä ei ole ihme, sillä kummankin pelin takana on sama mies. Tämä ei kuitenkaan minua haittaa, sillä sekä Lost Odyssey että Final Fantasyt ovat lähellä sydäntäni. Muutenkin JRPG:t ovat suosikkejani, joten Lost Odysseyn pelaamisen aloittamista ei tarvinnut kauaa pohtia.

LO:ssa ihastuin ensimmäisenä pelin todella kauniiseen grafiikkaan, mikä helli kaikkea kaunista rakastavan ihmisen silmiä. Miljöiden yksityiskohtien paljous sai hämmästelemään, kun olin tähän asti tottunut pelaamaan pelini PlayStation 2:lla, joka hyytyisi näin pikkutarkasta grafiikasta. Maisemien värit olivat kirkkaita ja vesikin näytti vedeltä, eikä miltään omituiselta siniseltä klöntiltä, joka vain on lilluvinaan kuin vesi. Maisemien kauneus ei kärsinyt, vaikka peli venyikin pitkäksi. Paikat vaihtuivat kuitenkin sopivaan tahtiin ja samoissa kaupungeissa ei tarvinnut pyöriä jatkuvasti.

Toinen asia, mihin pelissä ihastuin ja olen vieläkin ihastunut, on Jansen. Jansenin olemus ja luonne veivät sydämeni heti. Jansen on mielestäni koko pelin aidoin hahmo, muut ovat jotenkin niin muodollisia ja jäykän oloisia (johtuneekohan liian pitkästä elämästä?) Tai sitten vain pidän hahmoista, jotka aiheuttavat satunnaista tilannekomiikkaa lausahduksillaan. 

Lost Odysseyn tarina on mielenkiintoinen, vaikkakin perusidealtaan aika perus-JRPG:tä. Pohjimmaisena ajatuksena tässäkin pelissä on maailman pelastaminen, mutta kerta tämä konsepti näyttää toimivan, niin sitähän on hyvä käyttää. Tosin tällä kertaa maailman pelastaa toisesta ulottovuudesta tulleet ihmiset samasta paikasta tulleelta suuruudenhullulta, jotka ovat meidän maailmassamme kuolemattomia, sillä heidän omassa ulottovuudessaan aika kulkee erillä tavalla. He ovat eläneet tavallisten kuolevaisten keskuudessa jo tuhat vuotta ja heidän muistoihinsa pääsee käsiksi pelin eri vaiheissa aukeavien unien kautta. Unet ovat todella hyvin kirjoitettuja ja niitä luki mielellään. Samalla "kuolemattomien" hahmojen taustat selvenivät ja heihin pääsi jotenkin syvemmälle. Harvassa pelissä hahmojen taustoja valotetaan näinkin paljon. 

Pelin käsikirjoittajat eivät olleet unohtaneet tyttöjä (tai romantikkopoikia)  kirjoittaessaan peliä. Mukaan on ujutettu pieni romanssi "Tuhatvuotisen kuningattaren" ja tavallisen kuolevaisen välille. Vaikka Mingin ja Jansenin romanssia ei paljoa käsitelty kuin vasta aivan loppupuoliskolla, sai se liikuttumaan. Olisin pettynyt syvästi, jos pelissä ei olisi ollut yhtään suudelmaa (mikä tulikin ensimmäisen kerran ihanasti auringonnousun aikaan) ja/tai pelin loppuvaiheessa jompikumpi rakastavaisista olisi kuollut tai MIng palannut omaan ulottuvuuteensa jättäen Jansenin yksin särkyneen sydämen kanssa. Olihan se mukavaa, että peli päättyi iloisesti häihin ja renttu-Jansenista tuli kuningas.

En keksi Lost Odysseysta paljoa pahaa sanottavaa. Jotkut viholiset tuntuivat liiankin vaikeilta ja parissa kohtaa meinasi hermot mennä, kun piti käydä jossain huitsin kuikassa painamassa jotain nappia ja palata sitten pitkä matka kohtaan, josta lähti. Viholliset nyt voitti, kun hieman nosti leveleitä tai vaihtoi taktiikkaa, mutta kenttien aiheuttamaan vitutukseen ei auttanut mikään. Välillä oli myös hukassa monien sivutehtävien kanssa, että missä paikassa tarina jatkuu taas. Onneksi poikaystävä oli pelannut pelin läpi ja häneltä pystyi sitten kysymään pikkuvinkkiä. Joskus saatoin vahingossa ilmestyä oikeaan paikkaan. 

Lost Odyssey jää muistoihini yhtenä todella loistavana pelikokemuksena. Tässä on peli, jossa kaikki osaset ovat osuneet kohdalleen.