Sain nyt tämänkin blogin aloitettua. Poikaystäväni heitti eräänä päivänä luettuaan toista blogiania, jossa hehkutin joko Bayonettaa tai Lost Odysseyta, että voisin kirjoittaa enemmän peleistä. Olisi kuulemma mielenkiintoista tietää, mitä minä niistä ajattelin. Ja muistakin voisi olla kiintoisaa tietää, mitä naispuolinen henkilö kokee eri pelit. Ajatus sitten lähti siitä kasvamaan ja niin sai alkunsa Girlish Game (olen huono keksimään blogeille nimiä, älkää välittäkö). Tänne sitten postailen eri peleistä joita olen pelannut mukasyvällisiä analyyseja ja muistoja. Kirjoitan niin peleistä, jotka olen vasta pelannut läpi sekä peleistä, joita pelasin nuorempana, unohtamatta sitä ensimmäistä peliä, joka on vieläkin joskus kaivettava kaapin pohjalta ja ihan vain nostalgian vuoksi pelattava tunnissa läpi. Siitä myöhemmin sitten lisää.
Näin aluksi ajattelin kuitenkin kertoa hieman pelaajataustastani. Aloitin pelaamisen joskus 6-7-vuotiaana tyttösenä, kun isä hommasi meille Nintendo 64:sen. Siihen meillä oli huikeat kaksi peliä, mutta sitä tuli tahkottua aika paljonkin. Tietokoneella tuli myös pelattua joitain aakkosten opettelupelejä ja sellaista tavallaan visual novelia, jossa kuitenkin tarinan jälkeen sai klikkailla kuvista kaikenlaista. Kyseisen pelin nimi taisi olla Jalka ja Lamppu. Tarinaa en enää muista, mutta pelin mukana tuli mahtava jättijuliste, joka piti tietenkin saada seinälle.
Jossain välissä meille rantautui PlayStationkin, joten Nintendon osakkeet hieman romahtivat. Pleikkarille sitten saimmekin kasan pelejä. Siskoni ei kamalasti innostunut pelaamisesta, vaan katsoi mieluummin minun pelaamistani. Neuvoi kyllä senkin edestä, vaikkei itse ohjaimeen koskenut. Suosikkipeli oli ehdottomasti Hugo 3, jota pelattiin vuorotellen koko naapuruston kakaroiden voimalla. Naapurin poikien kanssa sitten joskus taottiin jonkun luona jopa Tekkeniä ja pojat mököttivät minulle, jos satuin voittamaan.
Tämän jälkeen vuoroon tulikin sitten mahdoton The Sims -villitys, kun ensimmäinen Sims ilmestyi. Kaverini oli kyseisen pelin saanut ja hänen luonaan sitä sitten pelasin useammankin tunnin. Oli meillä hauskaa. No totta kai se piti itselle saada. Ja sitten jokainen lisäosa. Kakkososan kanssa kaikkia lisäosia ei saatu kasaan, sillä läppärimme muisti täyttyi, eikä kone jaksanut pyörittää peliä paria tuntia pidempään.
PlayStation 2 ostettiin totta kai heti, kun se ilmestyi. Saatiin siskon kanssa taivuteltua isä maksamaan siitä puolet ja yhdessä maksettiin sitten toinen puoli. Sillä olen sitten pärjännyt kotona tähän asti. Pleikkari kakkosen myötä rakkaus Final Fantasy -pelisarjaan syttyi. Ykköselle minulla oli FF VIII, mutta huonon englanninkielen taidon vuoksi en siitä päässyt kovinkaan pitkälle.
Kaksi vuotta sitten tutustuin Xbox 360:seen, kun tapasin poikaystäväni. Aluksi arkailin kyseisen konsolin ohjaimeen koskemista, vaikka sitä minulle tarjottiinkiin. Vannoin olevani uskollinen PlayStationille, mutta sorruin viimeinen. Kait ujostelin hieman sitä, että ihminen, jota en vielä tunne kovinkaan syvällisesti, näkisi minun pelaavan. Ja taisi taustalla olla myös pelko siitä, että olisin huono. Olin aina ollut ylpeä siitä, että osaan pelata konseleilla ja tietokoneella paremmin kuin siskoni ja muutama naapurin poika. Nyt kuitenkin seurustelin pojan kanssa, joka oli pelannut yhtä kauan kuin minä, mutta myös enemmän. Voitin kuitenkin pelkoni ja nyt rakastan Xboxia todella paljon. Melkein voin sanoa, että se on mennyt Pleikkarin ohi. Tosin haaveilen PS kolmosesta, sillä konsolille on julkaistu monta mielenkiintoista peliä. Varsinkin Heavy Rain jotenkin syyhyttää sormia, mutta kun sitä ei ole Xboxille. Kyllä sitä varmaan tässä lähitulevaisuudessa sen PS kolmosen hankkii.
Että tällainen on pelaajahistoriani todella tiivistettynä. Eiköhän se aukea laajemmin, kun alan kirjoittaa pelikokemuksistani. Ensimmäisenä kirjoitan viimeksi läpipelaamastani pelistä, Bayonettasta. Siihen asti, pelailemisiin!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti