Huom! Teksti sisältää juonipaljatuksia pelistä Bayonetta!
Bayonetta alkaa mielenkiintoisella tavalla hautausmaalta, jossa varsin seksikkääseen valkoiseen asuun pukeutunut nunna lukee luultavasti latinankielistä tekstiä kivisen hauta-arkun äärellä. Juuri kun on alkanut miettiä, että mitä hän tästäkin seuraa, tapahtumat vyöryvät jyminällä päälle. Yhtäkkiä oletkin hakkaamassa hulluna enkeleitä joilla ei ole mitään tekemistä Raamatun kultakutristen ja kauniskasvoisten, isuorastaan ihmismäisten ja puhtoisten harpunsoittajien kanssa, jotka tuovat ihmisille ilosanomaa Jeesus-lapsesta. Kyllä jotkut enkelit olivat minusta kauniita - omalla tavallaan. Eniten ihailin enkeleissä kyllä muuta, kuin niiden ulkomuotoa. Minusta oli varsin hienoa, että saadessaan tarpeeksi iskuja, enkeleiden pinta"kuori" tavallan kuin putosi pois, paljastaen lihakset. Mielestäni tämä oli hieno tapa osoittaa tavallisten pikkuvihollistenhaavoittuminen. Tällä tavoin tiesi, ettei samaa vihollista tarvinnut enää kauan mätkiä. Ihailuni saattaa kuulostaa oudolta, mutta pidän siitä että vihollisten energiavajeen näkee jotenkin, joko energiamittarina tai sitten ulkomuodon kärsimisenä.
Bayonetassa on monia hyviä puolia. Ensinnäkin tarina. Se alkaa tavalla, josta ei oikein osaa sanoa, mitä tulee tapahtumaan. Muutenkin on vaihteeksi mukavaa, että hyvä-paha-astelma on hieman vinksallaan. Noidat, joka Bayonettakin on, yleensä luokitellaan pahoiksi ja enkelit ovat hyviksiä. Tässä tapauksessa enkelit ovat maailmaa terrorisoivia pahiksia, jotka odottavat suuren Jubileuksen paluuta. Tai oikeastaan enkelit eivät terrorisoi koko maailmaa, vaan enimmäkseen hankaloittavat Bayonettan elämää. Kerrankin enkelit ovat pahiksia ja yrittävät pistää päähenkilolle kampoihin.
Bayonettan tarina on myös taidokkaasti kirjoitettu, vaikkei sen lähtöajatus muistinsa menettäneestää noidasta (kuka nyt mitään muistaisi, jos on uinunut 500 vuotta kiviarkussa järvenpohjassa?) olekaan mikään vuosisadan uusin keksintö pelimaailmassa. Muistinsa menettäneitä sankareita löytyy kourallinen tai parikin. Tämä ei kuitenkaan tee Bayonettasta massaan sulautuvaa massamättö. Tarinassa pompitaan hienosti menneisyyden ja nykyisyyden syövereissä. Menneisyyttä ei liikaa tuoda esille, mikä on iso plussa. Jatkuvat flashbackit kun alkavat hiljalleen ärsyttämään, vaikka olisivat kuinka hienoja tahansa. Bayonettassa eletään tiukasti nykyajassa ja menneisyyteen palataan juuri oikeissa kohdissa. Pelintekijät olivat onneksi tajunneet olla näyttämättä pätkiä Bayonettan muistoista, joissa esiintyi "vanha" Jeanne nykyisen Jeannen ilmestyessä peliin tietyin väliajoin.
Dialogi pelissä oli loistavaa. Se soljui todella luontevasti eteenpäin ja kuulosti hyvältä. Tästä on tietenkin suuri kiittäminen käsikirjoittajaa, mutta myös loistavia ääninäyttelijöitä. Kaikista parhaimmat pisteet kerää kyllä Bayonettan ja Rodinin ääninäyttelijät, jotka osasivat tuoda hahmojensa luonteet hyvin esille. Kaikkien äänet myös sopivat hahmoille. Dialogissa oli myös toinen hyvä tekijä: huumori. Sitä oli tarpeeksi ja se oli juuri sellaista, mikä upposi minuun kuin kivi kaivoon. Vaikka peli tihkui seksiä, huumorissa ei menty mauttomuuden puolelle. Huumori oli myös välillä hienosti piilotettu upeisiin sanakäänteisiin, että itsekin saattoi jäädä vähäksi aikaa hölmistyneenä miettimään, mitä oli kuullut, mutta sitten pian sitä hihitteli itsekseen.
Hahmokaartista suurimmat sympatiat saa Luka. Rakastuin tähän omasta mielestään kovinkin naistenmieheen miltei ensisilmäyksellä. Lukassa ei varsinaisesti viehätä hänen ulkonäkönsä, vaan ennemminkin luonne. Vaikka Luka vaikuttaa päälle päin hieman nysveröltä niin kyllähän siitä miehestä munaakin löytyi. Ja parhaimmat vitsit naurettiin Lukan kustannuksella. Söpöyspisteet vie kyllä Cereza, vaikka välillä inhosinkin pikkuisen puheesta hieman kuultavaa vahvaa espanjalaisaksenttia. Tahdon oman Cheshiren. Bayonettassa, pelin päähenkilössä monikin asia osui kohdalleen. Kerrankin näkee japanilaisen pelin, jossa päähenkilöllä, joka sattuu olemaan nainen, ei ole luonnottoman suuria rintoja. Ja mukavaa välillä pelata hahmolla, jolla on silmälasit. Tämä maailma tarvitsee silmälasipäisiä pelihahmoja! Oli myös mukava huomata, että myös Jeannella oli lasit, vaikkei hän niitä varsinaisesti käyttänytkään. Lasit eivät tee kenestäkään rumia, sanoo ihminen, jolla on lasit ollut seitemänvuotiaasta.
Vaikka nyt olen Bayonettaa kehunut paljon, mikä on varsin oikeutettuakin, oli pelissä muutamia ärsytyksenkin aiheita. Vaikeustasoltaan se oli välillä liian haastava. V-käyrä alkaa olla hiljalleen punaisella, kun pelaat kymmenettä kertaa samaa kohtaa, joka ei ole vielä edes chapterin pääpomo. Ja vaikeustaso on Normal. Näissä tilanteissa olin kuulemma niin pelottava, ettei edes poikaystäväni uskaltanut tulla viereeni. Ainahan sitä voisi sammuttaa konsolin ja yrittää vähän ajan päästä mutta jos pystyy tallentamaan vain chapterin lopussa ja alussa, lopettaminen ei kuulosta kivalta. Ja jos on yhtään samanlainen kuin minä, periksi ei anneta, vaikka kuinka ketuttaa. Sitä mieluummin vaikka kiroilee ja näyttää hävyttömiä käsimerkkejä televisioruutua kohti.
Toinen ärsyttävä juttu oli joka chapterin lopussa tapahtuva arviointi, miten olet jakson pelannut. Jos "The witch hunts are over" -teksti läsähti ruutuun yhtään liian monta kertaa, oli arvio heti huono. Jotkut näistä arvioinneista menivät ohi hymähdyksen kera, mutta kun vitutusta oli kertynyt sopiva määrä siitä kymmenestä kuolemisesta, niin kivipatsaan läsähtäminen ruutuun ei ainakaan kohentanut mieltä. Tai sitten vain otan liian raskaasti epäonnistumiset peleissä joihin eläydyn liikaa. Mutta tuon arvioinnin olisi voinut jättä kokonaan pois, kun sillä ei ollut mitän sen kummempaa merkitystä.
Kaiken kaikkiaan Bayonetta oli varsin viihdyttävä peli. Sen idea ei ollut mitenkään erikoinen, mutta hienosti ja persoonallisella otteella toteutettuna kaikki toimii. Pelissä ei haitannut edes sen aika lyhyt pituus (allekirjoittaneella aikaa läpipeluuseen meni jotain vähän päälle 11 tuntia). Kaikki oleellinen tuli esille ja kaikki turhat löpinät oli jätetty pois. Loppu oli hienosti kirjoitettu. Peli loppui yhtä vauhdikkaasti kuin oli alkanutkin. Lopputekstien lomassa käydyt joidenkin taisteluiden uusintamatsit oli kätevä idea saada pelaajat katsomaan tekstit loppuun. Lopussa näytetty tanssipätkä ilahdutti tällaista tanssinharrastajaa ja esitteli animaattoreiden taitoja.
En jää odottamaan Bayonettasta kakkososaa. Peli saakoon jäädä yksiosaiseksi, silä juuri sellaisena se tulee nauttia.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti